Kansainväliset suhdanteet 1-2/2013

Maailman talouskasvu hidasta ja eritahtista

Maailman talouskasvu on tänä vuonna hieman viimevuotista hitaampaa. Kehittyvät maat jatkavat keskimäärin viime vuonna hidastunutta tahtia. Teollisuusmaissa USA:n talouskasvu hidastui viime vuonna alle kahden prosentin, mutta euroalueen stagnaatio eteni pitkäaikaiseksi taantumaksi joka on jatkunut ainakin kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle.

Euroalueen julkisen sektorin rahoituskriisi sai syksyllä 2012 aikalisän, kun EKP:n OMT-operaatiot ja pankkiunionin etenemispäätökset rauhoittivat markkinat. Euroalueella on nyt suvantovaihe, mikä tarjoaa mahdollisuuden keventää kivuliaiden, kasvun käynnistämisen kannalta keskeisten rakenneuudistusten aikatauluja. Euroalueen kokonaistuotanto oli kuluvan vielä vuoden alussa edelleen runsaat neljä prosenttia edellisen, vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen tuotantohuippua alempi. Maiden väliset kasvuerot ovat suuret, mutta nykyinen suvantovaihe voi helposti kärjistyä uudelleen, jos talouskehitys ei käänny tai poliittiset päätökset esimerkiksi Saksassa OMT-operaatioiden laillisuudesta vievät terän tästä tehokkaaksi osoittautuneesta keinosta.

USA:n talous on päässyt kohtalaiseen vauhtiin, mutta sielläkin riskit mm. budjettipolitiikan suhteen ovat suuret (budjettileikkuri, lainakatto). Halpa energia ja energiainvestoinnit piristävät taloutta. Kiinassa tasapainotellaan aiempaan verrattuna heikon kasvun, inflaation uhan ja asuntomarkkinoiden tasapainottoman nousun oloissa.

Maailmantalouden käänteen parempaan odotetaan tapahtuvan kuluvan vuoden lopulla. Taloutta vetävät kehittyvät maat ja Yhdysvallat. Euroalue nousee euroalueen kriisin kevenemisen ja ulkoisen vedon avulla syvästä pohjakosketuksesta.

Liitteet:
  • Kansainväliset suhdanteet 1-2/13
  • Rekisteröidy tilaajaksi tai tilaa yksittäiskappale PDF-muodossa.